RV 21-24
Ihanaa että on syksy, oon oottanut näitä viileneviä säitä jo niin pitkään ja tuntuu et oon saanut paljon enemmän energiaa luonnon muuttuvista väreistä kun siitä jatkuvasta lämmöstä. Samalla aika on päässyt hujahtamaan hurjalla vauhdilla, syyskuu oli ja meni ja nyt ollaankin jo näin pitkällä tätä vuotta. Arki on rullannut mukavasti, oon löytänyt hyvän rytmin päiviin ja tuntuu että saan yllättävänkin hyvin asioita tehtyä ihan päivittäin. Jotenkin varmaan tuo “määräaika” sille mihin asti pystyn tekemään normaalisti töitä ja keskittymään vielä vaan tähän yrittäjän elämään on lisännyt fokusta, en oo varmaan koskaan elämässäni ollu näin järjestelmällinen, haha. Ehkä kompensoin nyt sitä kun kaikki kortit on vielä kääntymättä siihen millaista elämä tulee olemaan vauvan synnyttyä.
Rakenneultran jälkeen on ollut melko seesteinen olo odotuksesta, liikkeitä on tuntunut päivittäin ja vaan kerran oon ollut huolissani kun niitä ei tuntunutkaan hänen “normaalissa” rytmissä. Kohdun kasvua on voinut seurata ihan silmämääräisestikin helposti, syyskuun alussa oltiin vielä selvästi navan alapuolella ja nyt kun 24 viikkoa on takana huidellaan jo muutama sentti ylempänä. Myös liikkeet tuntuu eri paikoissa kun aiemmin mikä aluks tuntuu aina oudolta! Kokoajan vaan on enemmän voimaa noissa potkuissa ja kääntelyissä ja nyt jo on sillon vaikee keskittyä muuhun kun hää myllää ni odotan innolla niitä parin viimesen odotuskuukauden meininkejä. Miulla on vielä napakoru paikallaan ja mietiskelen tässä milloin sen nappaisi pois, toiveissa olisi että saisin sen sitten raskauden jälkeen jossain kohti takaisin niin toivon kovasti ettei se mene umpee tai toisaalta mitenkään repeä tässä odotusaikana. Ilmeisesti on olemassa sellasia muovisia jatkopaloja tolle korulle että sitä vois pitää ihan raskauden loppuun mut en usko et jaksan sellaseen ruveta. Saa nähä mihin päädyn.
Oon muuten kammoten odottanut raskausaikana kaikkia kiusallisia keskusteluja ja kommentteja mahaan ja muutenkin odotukseen liittyen, niin paljon on kuullut esimerkkejä siitä kuinka ajattelemattomasti jaetaan mielipiteitä tai tunkeilevasti kysellään yli tuntemistason henkilökohtaisiakin asioita. Vuosien varrella oon yrittänyt iteltäni kitkeä näitä pois, mutta selvästi ne on niin yhteiskunnan normaaleja ilmiöitä ettei nähdä mitään pahaa tai paheksuttavaa toisen kehoon tai terveysasioihin puuttumisessa. Nyt tosiaan kun mahasta huomaa muutoksia ja tietysti sana myös kiirii omissa pienissä piireissä, oon pariin kertaan jo joutunut tilanteeseen missä keskustelu asiasta on ajautunu ahdistavaksi itselle mutta toinen ei ole tätä epämukavuutta tunnistanut. Vielä en oo jotenkaan siinä hetkessä tajunnut tai pystynyt vetämään rajaa mutta pitää kyllä yrittää jatkossa varmistaa ettei mennä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle näissä. Onneksi nuo hetket on tosi harvassa ja enemmän koen että saan olla rauhassa raskaana!
Meillä ei vielä olla alettu kotona pesänrakennushommiin mutta tein ensimmäisen hankinnan viikko sitten, nimittäin vartalo-/imetystyynyn! Öisin on ollut vähän ongelmaa saada hyvää asentoa kun ei voi nukkua mukavasti vatsalla tai selällä, ja kyljellään ollessa lantio jää huonoon asentoon. Vihdoin sain kuitenkin aikaseksi ja sellanen doomoon buddy tyyny saapu pelastamaan tilanteen ystävän suosituksesta. Kyllä on ollu positiivinen vaikutus uniin, pieni mutta niin iso juttu. Toinen asia mistä oon tehnyt jo ostosuunnitelmaa sitten lähemmäs loppuvuotta on pinnasänky, miulla on ollut kiikarissa tuo Stokken sleepi mini kun tykkään ajatuksesta et siinä on pyörät ja saa sitten lapsen kasvaessa muunneltua useamman vuoden palvelevaksi sängyksi. Ne vaan näyttää olevan melko hintavia ja käytettynä lähtevät nopeasti eteenpäin niin pitää katsella vielä. Tutuilta käytettynä saatavia vaunuja ja hoitoalustaa ollaan myös selvitelty, näilläkään ei onneksi oo mikään kiire. Ei olla tekemässä lapselle huonetta nyt alkuun ollenkaan vaan katsotaan sitten miten nukkumisrytmi rakentuu vauva-ajan myötä, niin senkään puoleen en halua vielä mitään hankkia ettei ne pyöri nurkissa edessä.
Ajoittaista närästystä lukuunottamatta näillä viime viikoilla ei ole mitään kummallisempaa tapahtunut, yksi neuvolakäynti tähän mahtui ja sielläkin kaikki kunnossa. Ei ainakaan oo pelkoa korkeista verenpaineista kun vastaanotolla päästiin jopa 99/69, ilmankos “rajummin” tanssiessa tuntuu että pää jäisi jälkeen. Odottelu on kyllä välillä pitkäveteistä ja välillä spurtteja. Myös jaksaminen ja väsymys menee noin, joinain viikkoina tunnen itteni ihan super energiseks, treenit kulkee ja töissä on helppo painaa pitkätkin päivät, ja sit on niitä viikkoja ja päiviä kun voisin vaa nukkua päiväunia toisensa perää. Huomaa että ajatukset on myös alkanut enemmän kääntymään jo sinne odotuksen jälkeiseenkin aikaan, miusta on ihana kuvitella aamupötköttelyjä vauvan kanssa (pliis oo aamu-uninen tuhisija niinku mie), vaunulenkkejä perheenä ja millanen suhde rakentuu Mikon ja vauvan välille. Samalla koitan kuitenkin muistutella että nauttisin yhtä paljon näistä hetkistä kun hän on vielä masussa mukana, pysähtyä iltasin tunnustelemaan liikkeitä ja rasvaamaan mahan ihoa samalla ihmetellen miten päin hän siellä pötköttää. Nämäkin on kuitenkin tosi ainutlaatusia juttuja, enkä halua unohtaa tätä matkaa.
