16 tuntia 38 minuuttia
Synnytyksestä on nyt reilu kuukausi aikaa ja haluan purkaa sen tähän kun vielä muistan miltä kaikki oikeesti tuntui. En oikeastaan pelännyt synnytystä missään vaiheessa vaikka jännitystä asiasta oli ja mitä pidemmälle raskaus eteni odotin synnytyksen alkua kun kuuta nousevaa. Toiveita en ollut etukäteen asettanut, ajatuksena alatiesynnytys oli kivempi kun sektio, kivunlievitys tarpeen mukaan ja amme kuulosti mukavalta. Itselle toimi parhaiten lähteä avoimin mielin liiemmin suunnittelematta koko hommaan, ettei ainakaan tulisi sellanen pettynyt fiilis jos ei menisi niin kuin olin ajatellut (pettyä voi toki ilman odotuksiakin). Mutta miten homma sitten meni meidän osalta >
Tiivistelmä, jos et halua tietää tarkemmin niin jätä lukeminen tähän;
Meidän vauva syntyi yön pikkutunteina alateitse, synnytys käynnistyi itsestään ja eteni korkeasta lapsivedenmenosto supistuksiin, joista suurinosa ajasta oltiin kotona. Sairaalaan jäätiin lauantai-iltana kymmenen aikaan, jolloin meni kunnolla vedet ja siirryttiin suoraan synnytyssaliin. Siellä oltiinkin sitten ottamassa supistuksia vastaan reilu neljä tuntia ja puolen tunnin ponnistusten jälkeen hän oli täällä. Tadaa!
Olin valmentamassa perjantaina alkuillasta ja huomasin että lapsivettä tuli pieniä määriä, tein kuitenkin työt loppuun ja jäin vielä ylitöihin kun salilta pari laitetta vaati huoltoa. Kotiin päästyäni soitin synnärille ja sanoin että oon melko varma että tuli vesiä, tai sit oon vaan menettäny rakon hallinnan. Sieltä sanottiin että voidaan odottaa aamuun ja tulla sitten näytteenottoon, pitää varmistaa oliko se lapsivettä ja jos oli niin onko siellä streptokokki bakteeria (jos olisi, synnytys käynnistettäisiin heti). Yöllä oli vaikea saada unta kun mietitytti et onkohan tässä lähtölaukaus tulevalle vai väärä hälytys. Aamulla sairaalassa lapsivesinäyte oli kuitenkin positiivinen ja streptonäyte negatiivinen, tavallaan toivoin että näyte olisi ollut positiivinen koska halusin niin kovasti jo saada asioita eteepäin vaikka sitten käynnistyksen kautta. Näytteiden jälkeen päästiin kotiin ja sairaalasta asettivat takarajan, jos sunnuntai aamuna 7:30 ei ole supistukset alkanu alotetaan käynnistys.
Niinpä tultiin kotiin alottamaan viikonloppua ja eipä siinä oikeen muuta ollut mielessä kun että onko kaikki (myö) varmasti valmista vauvan saapumiseen. Pompin jumppapallolla kärsimättömänä ja koitin ajatuksen voimalla saada synnytyksen käynnistymään. Ja niin vaan klo 12 alkoi supistukset! Olin miettinyt että miten tunnistan supistukset mutta kyllä ne vaan piru vie sen verran kipeitä on että vaikee olla erottamatta muista tuntemuksista, etenkin kun niitä tuli heti 10 minuutin välein ja tunnin päästä 5 minuutin välein. Soitin kahden aikaan sairaalaan ja halusin mennä katsastamaan tilanteen sinne, pikaiseksi jäi kuitenkin se visiitti kun koin pärjääväni kipujen kanssa kotona ja kätilö sanoi että homma on täysin alkutekijöissä, eli jos nyt jäädän ollaan siellä pitkään odottelemassa. Kerkesin tuolla reissulla kuitenkin oksentamaan kivusta sairaalan käytävälle ja mies joutu siivoushommiin, heh (älkää syökö nachopeltiä just ennen synnytystä).
Kotona supistukset vaan voimistuivat ja tens-laitteen kanssa jumppapallon päällä niitä otin vastaan parhaani mukaan hengitellen. Kävin myös saunassa ja pitkässä kuumassa suihkussa mikä oli ihan taivaallista, paras kotona saatavilla oleva helpotus noihin kipuihin itelle! Iltaa kohti mennessä kivut oli jo sitä luokkaa etten pystynyt enää puhumaan ja alko muut tuskailuäänet voimistumaan, kissat oli ihan hämillään et mitä ihmettä täällä tapahtuu. Päätin etten lähde sairaalaan ennen kun on ihan pakko koska en halua enää kääntyä takasin kotiin sieltä ja sitkuttelin ilta yhdeksään asti jollon soitettiin sairaalaan ja oltiin siellä noin kympin aikaa.
Sairaalan saapumisen jälkeen käytiin kääntymässä tarkkailuhuoneessa, ootettiin että kätilöt vaihtoo iltavuorosta yöhön ja yövuorolaiset tuli sitten katsomaan meidän tilantaan. Supistukset oli aika järkyttävän kipeitä tässä kohtaa ja makaamaan käyminen oli hirveetä, en ollut koko päivänä halunnut olla muuten kun istuen, polviseisonnassa tai nojannut seinään. Tutkimisen yhteydessä puhkesi loput lapsivedet ja se oli kyllä koko synnytyksen paras hetki (jos vauvan syntymää ei lasketa), supistuksista tuli heti paljon siedettävämpiä ja suurinosa kivuista lähti pois. Amme ajatukset sai jäädä pois, siirryttiin suoraan synnytyssaliin kun kohdunsuu oli reilu 5cm auki, sain ilokaasun käyttöön ja sitten hengailtiin nelisen tuntia siellä salissa. Vaikka ne kivut alkoi taas loppua kohden voimistumaan miulle on jäänyt sellanen olo että meil oli oikeastaan aika kivaa, vuorossa olleet kätilöt oli aivan mahtavia ja Mikko veti miulle jalkajumppaa harhautuksena supistuksista. Eniten supistusvaiheessa yllätti kuinka paljon lapsivettä sitten kuitenkin tuli myös niiden aikana, jos ite arvioisin tuntuman perusteella sitä olisi varmasti joku 10 litraa vaikka sitä on vain noin litra yhteensä.
Supistukset eteni hyvin ja kivut oli tosiaan aikamoisia vaikka ilokaasun ja tenssin kanssa sain niitä edes jotenkin kontrolloitua. Miulle tarjottiin epiduraalia mutta kaikki eteni niin hyvin että päätin kestää ilman. Kokeiltiin kyllä kohdunkaulanpuudutusta vielä loppumetreillä mutta se ei tehnyt muuta kun miusta vaan kiihdytti supistuksia, apua kipuihin en siitä saanut. Kellon tullessa kolme yöllä siirryttiin ponnistusvaiheeseen ja tässä kohtaa piti jättää ilokaasu pois, huusin kun hyeena varmaan koko sen ajan ja jokainen ponnistus päätty oksennukseen, mikä kertonee jotain kivuista… Puolisen tuntia kun oltiin siinä tehty töitä alkoi vauvan sydänkäyrät tippumaan ja miulta hävisi supistukset, sit tuli ilmeisesti vähän kiirus mutta kätilöt oli edelleen rauhallisia ja päättäväisiä miten toimitaan niin itselle ei tullut hätä päälle. Päädyttiin tekemään episiotomia (luulin ettei siinä kohtaan voi enää koskea enempää mutta kyllä vaan pystyi) jotta hänet saadaan nopeammin ulos, siinä huomattiin kaksi kertaa kaulan ympäri kietoutunut napanuora mikä aiheutti verenkierron ajottaisen estymisen ja muutokset käyrillä.
Mutta sieltä hän sitten saapui, aluksi hiljaa napanuorasta johtuen, mutta hetken päästä jo virkeäne ihanana ruttunaamana. Sain hänet heti rinnalle, Mikko leikkasi napanuoran ja päästiin kaikki huokaisemaan syvään ja toteamaan että onneksi se oli ohi! Yhteensä jälkeisvaihe mukaan lukien synnytys kesti 16 tuntia 38 minuuttia. En oo ikinä kokenut tai tehnyt mitään noin raskasta, henkisesti ja fyysisesti oli aivan kaikkensa antanut olo ja samalla olin älyttömän ylpeä meistä ja meiän pienestä pojasta.
Oltiin synnytyssalissa vielä muutama tunti synnytyksen jälkeen, ensin odotettiin että istukka saadaan ulos (mikä ei oikein meinannut onnistua) ja sitten perhehuoneeseen siirtymistä. Onneksi saatiin lääkkeiden ja pintamurjonnan avuin istukka eteenpäin ettei tarvinnut mihinkään kaavintaan lähteä enää, lääkkeiden aiheuttama kuumehorkka oli ihan riittävä epämukavuustekijä siinä kohtaa. Paljon kuulee että kaikki unohtuu kun saa vauvan syliin ja olihan se kaikki sen arvosta tietenkin mutta unohtamisesta en kyllä puhuis, edelleen oon hapoilla ajatuksesta koko touhusta! Aivan hullua hommaa, todettiin molemmat kun tilanne oli ohi. Olin ja olen edelleen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen miten kaikki eteni, en olis (epparia lukuunottamatta) oikein voinut edes toivoa parempaa kokemusta mikä on aika paljon sanottu asiasta mikä koski niin jäätävän paljon.
Näin alkoi meidän yhteinen matka minin kanssa <3 Nyt ajatukset on toipumisessa ja aika pitkällä ollaan onneksi, miun jälkitarkastus on tässä kuussa ja odotan kovasti mitä siellä sanotaan.