Ensimmäiset viikot
Kohta neljä viikkoa uudenlaista arkea ja elämää takana pienen kanssa, päivät muistuttaa toisiaan mutta samalla ovat kokoajan hieman erilaisia kun hän kasvaa ja kehittyy niin nopeeta tahtia. Sisältö on kuitenkin pitkälti sama; syyään, nukutaan, vaihdetaan vaippoja, höpötellään ja tuijotellaan toisiamme. Kun käsiä ja aikaa liikenee rapsuttelen kissoja ja koitan auttaa Mikkoa pitämään kotia reilassa, hotkin ruuat yleensä jäähtyneenä toisella kädellä ja etsin erinäisiin paikkoihin unohtuneita harsoja, minimiehen sukkia ja tutteja. Ja kyllä, aivot on aivan muussia jo nyt.
Ollaan toistaiseksi oltu aamu-unisia mikä sopii tälle mamalle paremmin kun hyvin, yöllä herätään syöttöihin noin kolmen tunnin välein joten kyllä se uni maittaa aamusta. Oon yllättynyt siitä kuinka hyvin nuo yöt jaksaa, vaikkakin enää ei oo niin herkillä jokaseen pieneen inahukseen kuin alussa ja saattaa hetki mennä silmiä avatessa jos herää sikeestä unesta. Päivisin en oo oikeen osannut nukkua kun ehkä muutamana kertana levottoman yön jälkeen. Kaikki sanoo että nuku kun vauva nukkuu mut siis meillä ainaki jatkuvasti nukkuva vauva on myytti, ehkä puolen tunnin pätkiä vetää syömisen jälkeen ja sit ähistään, häselletään ja sylitellään muu aika. Ja yleisimmin se nukahtaminenkin tapahtuu syliin niin ei siinä sit oikeen pääse edes asentoa vaihtamaan.
Kivoimpia hetkiä päivissä on lisääntyneet vaunulenkit, tuijottelut ja ilmeilyt sylitellessä, sellaset syötöt ja vaipanvaihdot missä kellään ei kerkee mennä hermo, lämpimät suihkut tai sauna illalla ja ne pienet hetket kun kerkeää tekemään jotain ihan muuta kuten yrityksen asioita, kirjottamaan blogia tai suunnittelemaan tanssijuttuja. Alotin käymään studiolla kun synnytyksestä tuli puoltoista viikkoa, sen jälkeen oon irronnut sinne kolmena iltana viikossa 2-3 tunniksi tanssin pariin. Tää on ollut niin ihanaa ja tärkeetä oman jaksamisen kannalta, pieni irtiotto kotoa ja sellasen asian tekeminen mikä on itelle niin mieleistä. Tässä asiassa meillä on mennyt kyllä paremmin kun odotin ja periaatteessa just niin kuin toivoin, vauva syö pullosta tarvittaessa ja isin kanssa menee ihan yhtä sujuvasti kun äitinkin. <3
Rankimmaksi asiaksi on tähän mennessä osoittautunu harmitus siitä kuinka vähän on aikaa parisuhteelle, tai käytännössä sitä ei juuri ole kun niitä yhtään pidempiä unipätkiä ei tuu kun yöaikaan. On ikävä toista vaikka istuttaisiin vierekkäin sohvalla. Toinen asia on sellanen jatkuva riittämättömyyden tunne, vaikka tiiän että ainut kenen odotuksiin en vastaa oon mie ite ja nekin odotukset on tässä elämäntilanteessa ihan tyhmiä. Miulle on tosi tärkeetä pitää kiinni myös itestäni tässä äitiyden rinnalla ja se onkin aika vaikeeta kun pienen tarpeet ylittää tietenkin kaiken, eikä niiden ohella jääkään aikaa muuhun. Nää ajatukset ja myös tää kotona paljon oleminen nostaa pintaan yksinäisyyttä mitä en oo pitkään aikaan tuntenut. Yksin (vauvan kanssa) oleminen ei sinällään ole ongelma koska tykkään muutenkin olla yksin, mutta täällä ollessa on sellainen olo kun olisi täysin irtonainen osa maailmasta. Onneksi on kuitenkin hyvä tukiverkosto tässä rinnalla kun sitä vain muistaa hyödyntää.
Meillä on ristiäiset jo reilu kahden viikon päästä ja niiden suunnittelu on kyllä ollut kivaa tekemistä aivoille. Nimikin päätettiin ja nyt harjottelen sen käyttöä, kuulemma en saa kutsua häntä Öökkimöökiks aina… Nimi oli just niin vaikee valita kun olin ajatellutkin, meillä on ollut tätä nimeä ennen jo kaksi sellasta ”satavarmaa” valintaa raskauden eri vaiheissa ja sit ne on syystä tai toisesta vaan ruvennutkin tuntumaan huonolta, viimesin muutos tuli kun tuijoteltiin häntä ja todettiin et ei hää kyllä vaan näytä sen nimiseltä. Katsotaan tuleeko vielä muutoksia ennen kuin paperit laitetaan vetämään. Mutta nyt aloitetaan lähtöruljanssi nimittäin matka käy kohti neuvolaa katsomaan miten vaaveli on kasvanut!