Hän on täällä
Meidän pieni saapui maailmaan 26.1. aamuyöstä eli tasan viikko lasketun päivän jälkeen. Hän on täydellinen ja niin uskomattoman rakas. <3
Melkoset puoltoista viikkoa takana! Aika on mennyt samaan aikaan niin hitaasti mutta silti ihan silmän räpäyksessä. Vasta sain hänet ekan kerran syliin ja nyt hän on tuhissut täällä kohta jo kaksi viikkoa. Synnytys oli juuri niin intensiivinen kokemus kun voi kuvitella, mutta siitä voisin kirjoitella joskus myöhemmin enemmän. Vauvan näkeminen tuntui epätodelliseltä ja olin niin huojentunut monesta syystä samaan aikaan, ensinnäkin selvittiin molemmat synnytyksestä, pääsin näkemään omin silmin että hän on kunnossa ja tajusin etten enää oo raskaana!
Nyt ollaan reilu viikko oltu kotona, alku oli jännittävää ja myös ahdistavaa kun kaikki tuntui muuttuneen täysin vaikka tätä yhdessä eloa oltiinkin odotettu ja valmisteltu pitkään. Kissat ihmetteli ajoittaista meteliä, myö ihmeteltiin vauvaa ja vauva ihmetteli varmaan kaikkea joten hämmennystä oli ilmassa. Joka tapauksessa on ihana olla kotona, sairaalassa aika tuntu olevan loopilla, ei ollut väliä vuorokaudenajalla tai edes päivällä kun kaikki meni samalla tavalla kokoajan. Jos jossain menisin sekasin niin olemalla siellä pidemmän jakson, 4 päivää oli ihan riittävästi.
Oon täysin ihmeissäni myös siitä mihin oma vartalo kykenee, vasta kasvatettiin reilun yhdeksän kuukauden aikana uusi ihminen ja sen rinnalla uusi elin, sitten rutistettiin kaikki ulos ja “kolhuista” huolimatta kroppa tuntuu ja näyttää päivä päivältä enemmän samalta kun ennen. En ainakaan vielä tunnista sellasta hallitsemattomuutta mitä kuulee että voi olla, yllättävänkin skarppina myös keskivartalo on mukana hommassa. Odotan innolla että päästään vaunuilemaan ja muutenkin enemmän liikkeelle, saa nähdä miten maltan ottaa iisisti kun jostain ihmeen syystä tunnen oloni suhteellisen energiseksi katkonaisista yöunista huolimatta. Gotta love hormones.
Bye masu. Naisen keho on uskomaton.