kaksikuinen
Ömm mihin meni helmi- ja maaliskuu? Elän siis edelleen pääni sisällä tammikuun loppua ja on ihan käsittämätöntä että meillä asuu pieni touhottava kaksikuinen. Päivät menee hitaasti kun ollaan paljon kahdestaan kotona ennen iltapäivää jollon saadaan iskä kotiin ja irtoon joskus ite töihin, mutta viikot ja näköjään kuukaudet vaan viuhahtaa silmissä. Toisaalta surullista koska N ei enää ikinä tule olemaan näin pieni, mutta vähänkö veikeempää viettää aikaa jo enemmän seurustelevan jämäkämmän tyypin kuin sen niin hauraan vastasyntyneen kanssa. Vuorokausirytmi on ehkä alkanut jollain tavalla muodostua ja selkeästi aikaistua, nykyään nukkumaan pitää päästä ennen ysiä ja hereille voitais jäädä jo kuuden aikaan. Siitä tää on kiva että illalla voidaan käydä esim. saunassa ja syödä ihan kahestaan, mutta aamusta miulla kyllä riittäisi uni paljon pidempään. Päiväuniakin on alkanut jo vahingossa tulemaan, jopa tunnin kahden mittaisia, beeest!
Parhaita juttuja hänessä on jatkuvasti seurailevat nappisilmät, pehmeimmät pikkuhiljaa pyöristyvät posket, tyytyväinen kulmakarvojen kohotus imetyksissä, höpöttelevät äänähdykset, ylisöpö killikkämasu ja pienen pieni napa, ja sitten on miun lempiasiat tässä maailmassa; hänen hymy kun katseet kohtaa miun tai Mikon kanssa. Harjotellaan kovasti pään kannattelua ja siinä ollaan aika taitavia, mahallaankin viihdytään ihan kivasti jo tän ansiosta. Kädet ja jalat touhottaa omiaan jatkuvasti mutta vielä ei ihan ymmärretä a) kenen ne on, b) mitä niillä voi tehdä ja c) miks ne repii meiän hiuksia. Sylissä N tykkää olla kasvot eteenpäin istuen tai olalla niin että voi seurailla ympäristöä ja tapahtumia, tää on myös se missä kaveri ”vahingossa” löytää telkkarin ja tyytyväisenä sitä sit hetken tapittaa ennen kun tajutaan jutun juoni. Etenkin Saipan pelit on ollu kovin kiinnostavia, tästä isi (kieltämättä äitikin) on kyllä samaa mieltä! Nyt tuijoteltavaa on onneksi löytynyt myös käyttöön otetusta leikkimatosta.
Edelleen kohtaan äitinä sellaista riittämättömyyden tunnetta kun en osaa heti vastata hänen kaikkiin tarpeisiin tai vieläkään ymmärrä mitä kaikki itkut tarkoittaa. Enimmäkseen ne varmasti on nämä tyypillisimmät, nälkä, vaippa ja vatsanväänteet, mutta mistä sitä sitten oikeasti voi tietää jos jokin muukin on hätänä mitä ei päällisin puolin voi huomata. Tuntuu niin pahalta seurata harmitusta etenkin nyt kun hänellä on alkanut silmät kostumaan ja kyyneleitä muodostumaan, onko mitään sydäntä särkevämpää kun kyynelehtivä vauva? Ihme kyllä oon myös huomannut että sitä itkua on alkanut tavallaan sietämään paremmin, ihan kuin se ei olisi niin kovaäänistä kuin aluksi, vaikka varmasti onkin. Helpoimmat hetket vuorokaudessa on puolen päivän molemmin puolin ja loppuillasta alkuyöhön, päivällä seurustellaan paljon kahdestaan ja sovitaan useasti mahdollisuuksien mukaan myös menot ja treffit näihin aikoihin. Nukkumaan käyminen onnistuu myös yleensä super hyvin ja nukutaan tyytyväisinä useampi tunti. Iltapäivät ja aamut taas herkästi menee hepuloidessa, iltapäivissä sen vielä handlaa mutta aamuyöt on aika väsyttäviä kaikilla tavoilla. Nämä itkut on vielä yleensä niitä vatsan toiminnasta johtuvia mille ei oikein voi muuta kuin sylitellä ja liikuskella, eikä siinä väsyneenä samalla tavalla jaksaisi kävellä ympäri taloa kun päiväsaikaa. Onneksi sellaiset pitkäkestoiset lohduttomimmat itkut on tosi harvinaisia!
Kaiken kaikkiaan en voi edes uskoa kuinka hyvin meillä on mennyt ja menee edelleen, kissat vaikuttaa jo sopeutuneen tähän muutokseen niin ei tarvitse tätäkään stressata. Pikku hiljaa on alkanut myös kääntymään aiempi ajatus siitä että miten meillä on nyt vauva siihen että eikö meillä aina ole ollut vauvaa, sen verran normaalilta tää arki alkaa tuntumaan. Välillä väsyneenä tietysti kaipaa niitä katkeamattomia unia ja ruokarauhaa mutta aika pieniä juttuja nuo on sen rinnalla mitä kaikkea hän on meidän elämään jo tuonut. Innolla odotan tulevia vauvavuoden vaiheita!
Kuvissa näkyy teetättämäni kultainen vauvasormus vihki- ja kihlasormuksen kaveriksi, tiesin että haluan jonkun N:lle omistetun asian itselleni mitä kantaa mukana ja tämä idea nousikin jo raskausaikana mieleen. Sormuksen tilasin helmikuussa ja sain sen juuri ennen ristiäisiä, enkä voisi olla tyytyväisempi! <3