Odotuksen ensimmäinen puolikas
RV 1-6 en edes tiennyt olevani raskaana! Olin just kisaillut viimesimmät discokisat Hyvinkäällä ja laittanut kaikki paukut kevätnäytöksen ja loppukauden pyörittämiseen, kirjotettiin kauppakirjat uudesta talosta, muutettiin väliaikaisasumukseen ja toukokuun puolessa välissä aloteltiin remppaamaan. Työt ja remontti vei odotetusti kaikki voimat ja elin vaan ajatuksessa et juhannuksena helpottaa. Kuitenkin sillon kevätnäytöspäivänä voin tosi huonosti, olin ihan pyörtymispisteessä puolet ajasta ja mietin et voiko oikeesti ihminen olla näin poikki. Tajusin et eipä oo tosiaan niitä alkuvuoden epäsäännöllisiä kuukautisiakaan kuulunut vähään aikaan ja rinnat kasvo vaikka paino tippu, että ehkäpä vois sen testin tehdä. Jotenkin siitä oivalluksesta olin jo varma et se tulee näytämään plussaa ja siinä se sit oli, “raskaana yli 3vk” ja tässä kohtaa oltiikin jo viikoilla 6+3. Oon tosi ilonen et sain tietää vasta tuollon, enpähän puoleentoista ensimmäiseen kuukauteen osannut edes stressaa koko asiaa!
RV 7-9 oli ahistavaa aikaa, saatiin varata aika varhaisultraan taustojen takia ja sitä ooteltiin plussaamisen jälkeen pari viikkoa. Talolla oli täysi tuho ja oltiin just muutettu sinne sekaan väliaikaiskämpästä, olin ihan tosi hajuherkkä ja oksetti olla koko rakennuksessa sisällä mut ei auttanu kun jatkaa parhaansa mukaan. Täs kohtaa ei myöskään ollu optimaalisinta se et koko talossa ei ollu lähes yhtään väliovea (vessa mukaan lukien) ja paikalla ravas urakoitsijoita ja perheenjäseniä jotka ei tiennyt tilanteesta vielä mitään, eli en päässy piiloon olojeni kanssa vaa jouduin peittelemään niitä. Ainut hyvä muisto näiltä viikoilta oli se, kun vihdoin päästiin ultraan ja nähtiin ne sydämen sykkeet ekan kerran. Pelkäsin niin paljon mennä koko ultraan ja itkin aivan valtoimenaan ensin pelosta ja sit onnesta.
RV 10-14 juhannus tuli, töissä helpotti tosi paljon mikä autto jaksamaan talolla mut muuten oli vähän kisaväsymystä kaikkeen. Säät oli tietenkin antanu parastaan mut varmaan ekaan kertaa ikinä en fiilistelly kesääkään kun kuuma lisäs ällötystä ja ei ollu energiaa tehä mitään kivoja kesäjuttuja. Onneks sentään pahimmat huonovointisuudet jäi näillä viikoilla pois. Koitin epätoivosesti löytää sellasta rentoutta ja loman tuntua kun tiesin että elokuun alkaessa alkaa taas työt. Jännitin tosi paljon sitä miten tuun selviimään jos en palaudu ennen syksyä kun koko edeltänyt vuosi oli jättänyt miut ihan selviytymistilaan, eikä raskauden eteneminen mitenkään lisää voimavaroja. Näille viikoille mahtui ensin nt-ultra missä kaikki oli hyvin, ja sitten viikko sen jälkeen säikäytys kun sydänääniä ei löytynytkään ja päivystyksenä mentiin uudelleen ultraan. Sielläkin onneksi oli ihan terve pieni hengailemassa, mutta kyllä tuo vielä lisäs sitä jo olemassa olevaa pelkoa siitä kuinka hauras asia tää koko raskaana oleminen on. En ollut edelleenkään löytänyt sitä raskauden “hehkua” tai ihastelevaa otetta siihen mitä oma keho pystyy tekemään.
RV 15-17 vietettiin meiän yhteistä lomaa ja ekaa kertaa kuukausiin pystyin rentoutumaan, aloin myös ehkä eri tavalla käsittämään sen että oikeesti oon raskaana. Ja mitä kaikkea se tarkottaa tulevaisuuden kannalta! Jos kaikki menee toivotusti tää oli meidän viimenen kesä kahestaan pitkään aikaan mikä on samalla tosi jännittävän ihana ajatus sekä haikee. Oon esittäny Mikolle toiveen et voidaanko viettää kaikki juhlapyhät yms ennen lapsen syntymää kahestaan ihan vaan koska haluun nauttia tästä ajasta (en tiiä sainko vielä vihreetä valoa tälle!). Näillä viikoilla miulla alko alavatsa hieman nousemaan mut aika pienesti vielä, ehkä iltasin vaan oli sellanen et kyllä siel on selvästi muutakin ku päivän ruuat. Vointi oli hyvä ja mietin et jos tää raskaus on mahdollisimman pitkään tällänen ni eihän tässä tuu olemaa mitää ongelmaa. Alettiin pikkuhiljaa kertomaan meidän perheille ja ystäville asiasta, toin asian esiin myös tanssipuolella nopeesti kauden alussa koska halusin miun tanssijoiden olevan valmiita pikkasen erilaiseen kauteen.
RV 18-20 alkoi ehkä enemmän vielä huomaamaan että masu kasvaa ja pikkuhiljaa sellasia muljahduksiakin tuntui. Odotin enemmän sellaisia sipaisuja mistä oon kuullu ja lukenu mutta täytyy kyllä myöntää että enemmän ne muistutti suoliston möyryämistä ilman että möyryää. Yksi yö meni täysin valvoessa nimittäin tuntu niin kova venytys vatsassa ihan ku ois kasvukipuja ollut, ja näitä tuntemuksia ihmetellessä huomasin myös ekan kerran ulos päin näkyvät liikkeet. Siinä hän klo 5 aamun valaistuessa oikaisi jäseniään samalla kun silittelin yhtäkkiä niin eri tuntuista masua. Tää muisto toivottavasti tallentu johonkin ikuisuuspankkiin nimittäin ihan ekan kerran tunsin niin kovaa rakkauden ja kaipuun sekaista fiilistä tuota pientä kohtaan. Nää viikot meni myös melko nopeesti, yhtäkkiä oltiinki ylitetty puoliväli ja taas ultrassa ihastelemassa kuinka upeesti hän on kehittynyt. Nyt liikkeiden tuntumisen takia en ollut ekaa kertaa paniikissa vastaanotolle mennessä vaan odotin jännittyneen innoissani tätä näkemistä, mikä oli kivaa vaihtelua aiempaan!
Ja nyt ollaankin ajan tasalla, tässä vapaapäivän ratoksi oon googletellu neulontaohjeita vauvojen vaatteisiin jos ottais vaikka pienen projektin ja tekis talveksi neuleasun hänelle. <3