Raskausuutisia
Myö odotetaan vauvaa! Outoa puhua tästä näin avoimesti kun pitkään ei kerrottu kellekään ja vasta reilun kuukauden ajan ollaan ilmoitettu asiasta läheisille ja arjessa enemmän pyöriville henkilöille. Oli oikeastaan tosi ihanaa pitää uutinen meidän välisenä, tuntu et sai rauhassa käsitellä asiaa ja myös tavallaan välillä harhauttaa omat ajatukset pois raskaudesta kun teki vaikka töitä ympäristössä missä kukaan ei vielä tiennyt mitään. Nyt on haastavaa olla miettimättä raskautta kun maha kasvaa, liikkeet tuntuu, lantio tuntuu kun irrallisosalta ja kokoajan pitää ennakoiden säästellä jaksamista ettei tuu raja vastaan ennen aikojaan.
Tällä hetkellä ollaan viikoilla 20+4 eli hitusen yli puolen välin ja takana on molemmat seulontoihin kuuluvat ultrat eli nistaturvotus- ja rakenneultra. Sovelluksen mukaan hän on nyt mangon kokoinen, tosin veikkaan tän viittaavaan painoon eikä pituuteen koska en oo törmännyt 25cm pitkään mangoon. Ollaan päästy (tai noh, tilanteisiin liittyen jouduttu) normaalien ultrien lisäksi kaksi kertaa näkemään hänet ja ne on kyllä joka kerta ollut pahimpia ja parhaimpia hetkiä tän matkan varrella. Jännitän tosi paljon vastaanottoja raskauteen liittyen ja tää rakenneultra tais olla ainut mitä edeltävänä yönä oikeesti nukuin, enkä itkeny ennen aikaa ja hoitopöydällä odottaessa. Onneksi kaikki häneen liittyvä on näyttänyt aina juuri siltä miltä pitää ja sit niistä hetkistä on tullutkin parhaita.
Toinen lempparijuttu raskauden aikana on ollut se kun liikkeet alkoi tuntumaan ja nyt voin päivän aikana ja etenkin iltasin ihmetellä pienen möngerrystä. Vaikka hän on vielä hyvin pieni niin liikkeet on alkanut näkyä uloskin päin ja pystyn jo välillä vähän hahmottamaan miten päin hän millonkin on. Mikkokin on kerennyt muutamat liikkeet näkemään ja pienesti tuntemaankin jos on sattunut hyvä tuuri, videolla en oo niitä juurikaan kyllä vielä saanut vaikka yritys on kova! Vähän jännittää minkälaisia potkunyrkkeilytreenejä siellä vedetään tulevina kuukausina, kun painoltaan hää on nyt vasta kymmenyksen siitä mitä ois sitten täysaikaisena.
Mitä miun vointiin tulee niin koen tän raskauden tähän mennessä olleen suhteellisen helppo, alun huonovointisuus ja sen yhdistäminen taloremonttiin oli suurin fyysinen koettelemus ja siitäkin selvittiin. Toiselle kolmannekselle siirryttäessa oli huomattavasti helpompaa, Mikkokin kysy et nytkö se alko se “ihana odotusaika” mitä raskaussovelluksessa lupailtiin, heh. Töiden jatkuminen normaalisti kuukausi sitten laitto kyllä pientä uutta haastetta kun en osannut yhtään odottaa miten paljon aiemmasta piti vähentää fyysistä kuormaa että jaksaa. Toki järjelläkin kun miettii niin eipä sitä nyt noilla viime vuosien treenimäärillä ehkä jaksa samalla kasvattaa uutta ihmistä omassa kehossa, mutta yllättipä silti. Liitoskivut alko ja pomppas heti melkosen vaikeiksi, joten nopeesti se tahti hiipu ja neuvolasta neuvoivat pysymään mukavuusalueella ettei provosoi turhaan kipuja tai supistuksia. Nyt yritän selvittää mikä on mukavuusalue…
Tajusin tuossa puolen välin tultua kuinka nopeesti aika sit kuitenkin menee ja haluan dokumentoida tätä aikaa itelleni niin etten myöhemmin unohda asioita, voi siis olla että teen tästä ekasta puolikkaasta vähän viikkokohtaisempaa päiväkirjaa tännekin vielä. Muuten eiks oo maailman ihanimpia nää kuvat mitä Elma otti meistä heinäkuussa just ennen meiän viidettä hääpäivää kun oltiin käyty tokan kerran ultrassa. Pakko teetättää näistä vielä joku taulu hääkuvien viereen!