Tanssikupla
Ömm okei on taas long time no see, ollut vähän haipakkaa tää alkukesä! Nyt en kuitenkaan haluu edes mainita tiedätte-kyllä-mitä tehdään täällä uudessa kodissa koska se asia alkaa jo tulla korvista ulos, joten hyppään suoraan siihen mistä halusin vielä kirjoitella keväältä, nimittäin tanssi! Nyt on tosiaan kausi 23-24 päätetty ja kesäkauden viimeiset tunnit tanssitaan tällä viikolla ennen varsinaista lomalle jäämistä, ja vaikka tää kausi on muista syistä ollut tosi haastava niin kyllä oon taas yllättyny kuinka nopeasti jälkikäteen ajateltuna voi vuosi vierähtää. Noista kaikista haasteista johtuen on myös tosi ristiriitainen fiilis liittyen päättyneeseen kauteen. Sanoin miun miehelle hieman ennen kevätnäytöstä että tuntuu kun oisin vaan epäonnistunu jatkuvasti vaikka yritin antaa kaikkeni, ja siltä se oikeasti tuntui suurimman osan ajasta. Olin ihan tosissani puulla päähän lyöty kun näin kaikki tanssit valmiina, millä ihmeellä oon ne tehnyt kun monen kuukauden ajan oli vaikeuksia selvitä päivästä toiseen. Samaan aikaan oon myös niin ylpeä kaikista miun tanssijoista, koreoista mitä saatiin aikaan ja siitä että selvisin. Tanssin paras puoli on kyllä se että se myös auttaa unohtamaan kaiken muun, pystyy tuntemaan asioita mitä lähelle ei välttämättä pääse aina muuten kuten onnistuminen ja sellainen puhdas ilo ilman sidonnaisuutta muuhun asiaan.
Päädyin pitkän harkinnan jälkeen kisaamaan vielä tänä keväänä soololla ja duolla ja oli kyllä hyvin erilainen kokemus kauttaaltaan kun vuosi sitten. Ehkä sellain kärjistetysti voisi ajatella että vuosi sitten tanssi vei elämää ja nyt taas elämä vei tanssia. Treenaaminen, väliin jääneet kisat, lopulta kisoihin pääseminen, kaikki tuntui olevan vähän sattuman kauppaa. Fyysisesti tuntui että kaikki oli paljon raskaampaa nyt, ja omaa kehitystä kauden aikana oli tosi vaikea nähdä tai arvioida kun ehjiä hyviä treenijaksoja oli vähän. Päätinkin että annan vaan itselleni rauhan tehdä sen mitä pystyn ja olla vaatimatta sitä mihin en näistä lähtökohdista nyt voi edes yltää. Sitten kun vihdoin pääsin lavalle kauden viimesiin kisoihin olin yllättynyt siitä kuinka rennolta tuntui, kyllä tietenkin jännitti ennen omaa vuoroa niin kuin aina mutta ei samalla tavalla. En jännittänyt katsoa tuomareita tai yleisöä ja pystyin olemaan tosi läsnä hetkessä. Nautin lavalla olosta ja miulla oli oikeasti hauskaa, eli sanoisin saaneeni tästä just sen mitä menin tällä kertaa hakemaan! Kisamatkat tänä vuonna oli muutenkin jotenkin superkivoja, kaikki vähän erilaisia toisistaan mutta olin itse sitten vain valmentajana tai myös tanssijana niin kaikki oli vaivatonta ja pystyin vaan nauttimaan miun tanssijoiden seurasta. Ihania muistoja <3
Toukokuun lopussa ollut studion näytös oli sellainen viimeinen rutistus mitä en kyllä malttanut odottaa. On ihanaa kun kaikki tanssijat pääsee kokemaan oman hetkensä lavalla, jännitys ja into näkyy kaikkien kasvoilta iästä ja esiintymiskokemuksesta riippumatta. Vaikka meillä ei olisi mitään muuta samaa elämässä niin ollaan kaikki siellä tanssin yhdistämänä kokemassa merkityksellisiä hetkiä. Ah, voisin vaan seisoa siellä taustaverhoissa aina ihmettelemässä hymyssä suin sitä tanssikuplaa. Jännittävää miettiä tulevaa kautta, vaikka kaipaan kyllä edessä häämöttävää lomaa on silti jo ideat rullaamassa kovaa vauhtia treeneihin ja koreoihin. Nyt vaan pitää nollata niin että luovuus pääsee ottamaan enemmän tilaa arjessa ja ajatuksissa, elokuussa sitten jatketaan!
