Kevät<3

Elän tälle valon määrälle, ja kello on jo kohta 10! Sillä aikaa kun olin MIA täältä (ja kaikkialta muualta) onkin yhtäkkiä tullut super kaunis kevät, katupölyineen ja lumipyryineen. Pariin kuukauteen on mahtunu tavallaan tosi paljon kaikkea ja toisaalta ei juuri mitään ihmeellistä. Maaliskuussa sairastelin ja missasin kaikkea mikä ärsytti, sitten kun sain itseni kuntoon olikin pikavalmistautuminen kisoihin ja viime viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa lavalle! Oli ihanaa ja jännittävää, muutama moka tuli mutta nautin kyllä oikeesti olostani ja sain taas niin paljon lisää tulevaan tanssitöiden rintamalla. Kisoista kirjottelen paremmalla ajalla lissää! Myös kevätkauden päätös alkaa häämöttää ja studiolla hiotaan näytöstansseja kuntoon, palkitsevaa mutta stressaavaa hommaa. Paljon kivoja töihin liittymättömiäkin juttuja on vienyt miun aikaa ja energiaa, saatiin nimittäin meiän asunto myytyä ja tällä hetkellä kirjottelen tätä tekstiä lähes tyhjästä kämpästä minkä avaimet luovutetaan jo huomenna. Sitten olisikin tarkoitus asua väliaikasessa asunnossa matkalaukkujen kanssa ja siirrytään kesäksi ihka omaan omakotitaloon, en malta odottaa!

Ja tietenkin miut tuntien tämä tietää myös *drum roll* REMONTTIA. Jeiii. Ollaan pari kuukautta tuijoteltu lattiamateriaaleja, maalisävyjä, lattialaattoja, keittiöitä, kodinkoneita ja vaikka ties mitä niin paljon että ne tulee uniinki. Nyt on kuitenkin isoimmat valinnat tehty ja odotellaan vaan että päästään hommiin. Tulee varmasti rankka toukokuu kun töiden ohella tehdään remontti lähes kokonaan itse mutta oikeesti saan kylmikset jo valmiiksi ajatuksesta että kesällä asutaan meidän unelmien kodissa. Jotenki menneen hirveen ajanjakson jälkeen tää tuntuu paljon kaivatulta valolta tunnelin päässä, ehkä oikeesti kaikesta voi selvitä. Eniten tällä hetkellä jännittää se miten meiän kissat tulee reagoimaan kaikkiin muutoksiin, tässä tavaroita muuttaessa on jo ollu vähän turhan hektistä noille pienille ja nyt pitäisi kuukauden aikana vaihtaa kaksi kertaa asuinpaikkaa. Ei tää itsellekään ole ideaalitilanne mut mie sentään tiedän mistä on kyse ja oon itse tän valinnut, raasut joutuu vaan tietämättöminä seikkailuun.

Talon remontista kirjottelen varmasti laittoman paljon sitten kun päästään aloittamaan ja löydän vain aikaa koneella olemiseen, mutta tiedossa on siis keittiöremppaa, kodinhoitohuoneen laittoa, pintojen maalaamista ja vähän muutakin! I’m so excited, and I just can’t hide it.. Nyt nukkumaan että jaksaa huomenna jatkaa siivoomista.

Edellinen
Edellinen

Tanssikupla

Seuraava
Seuraava

Oman elämän puuha pete