Ylibookattu mieli

Näin tällä viikolla niin hyvän videon instagramissa missä puhuttiin milleniaalien mielen kuormituksesta, siitä että on vaikea itekin hahmottaa onko oikeasti kiireinen vai käykö mieli vaan ylikierroksilla. Ja tunnistin itteni tuosta 100%, koska jatkuvasti on sellanen olo että on kaikkea hirveästi, vaikka sitten kalenterissa sovittuja asioita ei ookkaan niin paljoa. Jos joku kysyy jostain ajankohdasta oonko vapaalla niin ensireaktio on että varmasti siinä jotain on, vaikka tietäsinkin etten kyseisenä päivänä tee töitä tai ole näkemisiäkään sopinu. Jotenkin se tunne että kokoajan on tekemättömiä asioita seuraa perässä ja ahdistunkin valmiiksi siitä että tulisi lisämenoja kaiken päälle, ja siksi jätän usein ei-pakolliset kivatkin asiat aika viimetinkaan ennen kuin lupaudun mukaan. Tuntuu ettei aikaa ole mihinkään ja jaksamista vielä vähemmän ja kaipaan paljon vaan rauhottumista omissa oloissa. Toki näin vauva-arjessa sitä yksinoloa on hädin tuskin yhtään muutenkaan niin sen kaipuu on varmaan ymmärrettävää. Sitten kun saan niitä hetkiä yksin, esim. ennen töitä kun N nukkuu päikkäreitä, niin huomaan käyttäväni aikaa stressatakseni siitä ettei sitä ole riittävästi tai puin jotain oikeasti turhiakin asioita pääni puhki. Ja taas tarvitsisin vaan lisäaikaa rauhoittumiseen kiireen keskellä.

Okei se myönnettäköön että ihan varmasti saisinkin täytettyä jokaisen minuutin kaikista päivistä tekemisellä, jos ei ole kodin pyörittämiseen ja yritykseen liittyviä asioita niin kaikkea muuta mielenkiinnon kohdetta löytyy pilvin pimein. Ehkä se on ollutkin miun suurin stressitekijä nyt lapsen saatua, harmittava fakta ettei kaikkeen vaan voi revetä vaikka tahtoa kuinka olisi. Mutta ei miulla oikeasti niin kiire ole tässä valmiissa maailmassa että sen pitäisi tällasta stressiä aiheuttaa. Enkä usko että miulla on ajanhallinnallinen ongelma, enemmänkin ongelma hyväksyä se ettei aikaa voi hallita. Ihan sama puristanko itestäni kaiken irti vai annanko tuulen kuljettaa ni päivässä on se 24h ja sit vaihtuu seuraava. Miksi siis valitsen sen vaihtoehdon missä koen riittämättömyyttä kun ”pitäisi tehdä kaikkea”? Siinä videolla tää henkilö pohti että se johtuu siitä mihin aikaan ollaan eletty meiän lapsuus; teknologian murros, meitä edeltänyt urakeskeinen sukupolvi jonka lempi sanonta oli ahkeruus palkitaan ja jo pienestä asti täytetty arki koululla, läksyillä, kavereilla ja harrastuksilla. Jos on jäänyt aikaa, se on pitänyt käyttää johonkin hyödylliseen. Eli ehkä en sittenkään tee mitään valintoja itse, elän vaan niinku oon omaksunu että pitää. Damn it.

Tää on samalla jotenkin koomista koska oon pienestä asti kapinoinut näitä suorittamisen asenteita vastaan omalla peruslaiskalla luonteella, taivuttanu aikatauluja viimeseen asti ja aatellu ettei siinä mikään kaadu jos vaikka myöhästyy tai jotain jää tekemättä (ajoin mein äitin hulluuden partaalle tällä jo alakouluikäisenä). Tykkäsin lonnia, nukkua pitkään ja tehdä ensin kivat jutut, ei haitannut yhtään jos muut teki enemmän. Nyt kun aikuisiällä oon toimelias, yleensä ajoissa ja ajantasalla niin luokittelen itseni vihdoin hyväksi yhteiskunnan jäseneksi ja oonkin sanonu mein äitille ylpeänä että kaikesta huolimatta miusta tuli vastuuntuntonen yksilö. Isompi ylpeyden aihe tässä maailmassa ois vissiin kuitenkin jos oisin pitänyt kiinni enemmän siitä aiemmasta mentaliteetista. On raskasta olla kokoajan ylibookattu.