Arjen värejä
Meillä asuu nyt kolmelkuinen minimies, huisia! Täällä bloginki puolella huomaa että on ollu kaikenlaista kun en oo juurikaan kerennyt kirjoittelemaan. Tekemistä riittää paikoitellen enemmän kun olisi jaksamista tai aivosoluja kaikkea toteuttaa, kotona ja myös työpuolella. Mutta itseni tuntien, toimin paremmin kun on pikkusen liikaa vs liian vähän tehtävää joten ihan hyvin tässä on silti menty eteenpäin. N on kasvanut ja kehittynyt niin paljon ja huomaa että se vastasyntynyt vaihe on nyt jätetty taakse. Vielä hän pysyy lähes paikallaan samalla neliöllä mihin hänet laskee mutta ihan yllättäen päätti kuitenkin alkaa kääntyä vatsalta selälle 2½ kuisena! Myös kellon viisarina hän itseään kääntää eripäin ja kohti mieleisiä leluja, miuta tai Mikkoa jos makoillaan hänen vieressä. Kädet on tullu kokoajan tutummiksi, jos niitä ei syödä niin niillä tarraillaan leluihin tai hamutaan syliin mikä on kyllä niin söpöä. Nyt kun koko vartalon liikkeet on jämäköityny, on jalatkin alkanut ihmetyttää etenkin jos on värikkäät sukat jalassa. Vielä ei varmasti tiedetä kenen ne on mutta hienosti niitä jo jumppaillaan kohti kattoa.
Yöt meillä nukutaan oikeastaan tosi samaan malliin kun alusta asti, ainut muutos on nukkumaanmenoajan siirtyminen puolen kasin maihin, ja tää on melko tarkka päivästä riippumatta. About kolme kertaa yössä vielä heräillään ja imetyksen jälkeen (tai aikana) nukahdetaan molemmat taas sikeesti. Aamuyöt on kyllä kirottua aikaa, lähes aina neljän ja viiden välillä N herää itkemään ilmavaivoja ja vaihdellen nuo itkut kestävät muutamasta minuutista pahimmillaan puoleen tuntiin. Otin tuossa jonkin aikaa sitten vähän kierroksia itelleni kun luin liikaa kaikkea ohjeita ja muiden kokemuksia vauvan nukkumisesta ja yhtäkkiä tuntui etten osaa nukuttaa tai hoitaa vauvaa ollenkaan. Pari vuorokautta tein itseäni hulluksi koittamalla muuttaa kaikkea vaan todetakseni että ehkä ei kannata korjata jotain mikä ei edes alunperinkään ole ollut ongelma. Päiväunien rytmiä ei vielä ole täysin muodostunut mutta voitto on jo sinälleen se että päiväunia on ja ne kestää enemmän kun vartin! Vaunuillessa parikin tuntia menee helposti, muuten ehkä puolesta tunnista tuntiin. Joskus harvoin nukun itekin sen aikaa kun vauva posottaa unta mutta yleensä käytän ajan johonkin omaan tekemiseen, nyt on ollut projektina pari kuvakirjaa mitkä sain tänään vihdoin valmiiksi ja tilaukseen.
Tasapainottelu vauva-arjen, oman hyvinvoinnin, työn ja parisuhteen kanssa käy kyllä työstä, tuntuu että toisen osa-alueen kukoistaessa joku muu loistaa poissaolollaan ja tavallaan on sellanen olo että jossain häviää vaikka kuinka yrittäisi. Välillä on päiviä kun nuo häviöt tuntuu tosi isoilta ja silloin on haastava pitää pää kasassa eikä itkuilta vältytä. Huomaan myös että tuollaisina hetkinä nostaa päätään se tietynlainen luopumisen suru asioista mitä oli ennen vauvaa eikä nyt vaan ole enää realistisia tähän elämänvaiheeseen. Mietin paljon sillon raskausaikana sitä etten halua hukata itseäni lapsen syntymän jälkeen, ja tavallaan koen ettei näin olekaan käynyt, koska tiedän kyllä mitä haluan itselleni ja pidän kiinni niistä omista jutuista. Ainut “ongelma” onkin se ettei aika ja jaksaminen riitä niihin kaikkiin asioihin ja sillon kaipaan sitä aikaa kun niihin pystyi panostamaan. Tulispa lapsen syntymän kanssa vuorokauteen lisätunteja ja pohjaton energiavarasto. Noh, tiedän että tämä nyt vaan kuuluu tähän elämänvaiheeseen ja tulee vielä aika milloin nämä asiat on helpompi tasapainottaa.
Vauvan kanssa kotona olemisen lisäksi miun viikottaiseen arkeen kuuluu kolme työiltaa ja satunnaisia lisätunteja valmentaen, tänään kävin esimerkiksi vetämässä yhden tilaustanssitunnin yläkoululaisille! Töistä voisin kirjoitella lisää joskus muulloin. Vaunulenkin varrelle avattiin just uusi kirppis joten varmaan siellä käyminen lukeutuu kohta miun harrastukseksi, mukaan on tähän mennessä tarttunut N:lle vaatteita ja pari sisustusjuttua. Käyn treenaamassa kolme kertaa viikossa salilla, joskus vauvan kanssa ja joskus yksin. Nää on kyllä pelastus miun yläselällä ja hartioille mitkä menee ihan jumiin tuota pientä 5kg lisäpainoa kokoajan kantaessa. Ja kyllä pääkoppakin kestää taas paremmin kun on käynyt vähän liikkumassa. On ollut kiva huomata että kroppa alkaa löytämään niitä voimia ja liikeratoja mitä aiemmin, nyt toki teen erimittaisia sarjoja vielä ja painoja pidän maltillisine että saan keskityttyä lantionpohjan kuormaan liikkeessä. Parin viikon ajan oon yhdistänyt treeneihin lyhyitä hölkkäilyjä, ensin puolta minuuttia ja sieltä edistänyt muutaman minuutin jaksoihin. Tavallaan turhauttavaa että tärähtelyä aiheuttavissa liikuntamuodoissa ollaan niin kaukana lähtöpisteestä (ennen raskautta), mutta toisaalta enpä pystynyt vielä kuukausi sitten hölkkäämään minuuttia eli eteen päin ollaan tässäkin tultu.
Arjesta poiketen vietettiin viime viikonloppu Helsingissä kisamatkalla, lähdin tällä kertaa kahdestaan N kanssa niin, että miun sisko oli meiän kanssa sitten hotellissa ja otti vauvasta koppia kun olin kiinni kisapaikalla. Reissu yllätti positiivisesti nimittäin matkat meni hänellä nukkuen ja hotellissakin pieniä nukahtamisvaikeuksia lukuunottamatta päivät ja yöt meni hienosti. Oli hauska seurata kuinka N kiinnostuu jo ihmisten liikkeestä ja puheesta, hän tuntui viihtyvän vaan paremmin mitä enemmän on seurattavaa ja voi juku ne kaikki hienot värikkäät ja kimaltavat asut siellä kisapaikalla, hän ei malttanu käydä nukkumaan vaunuihin kun halusi vaan tuijotella niitä! Voi olla että saan pidemmäksikin aikaa seuralaisen hänestä näille matkoille.
