Business mom era
Ennen kun N syntyi mietin paljon miten saan työt lutviutumaan vauva-arkeen, olin tehnyt suunnitelman että palaan valmentamaan mahdollisimman pian kolmena iltana viikossa ja hoidan tarvittavat toimistotyöt kotonta käsin kun vauva nukkuu. Tiesin kuitenkin että suunnitelmat ei merkkaa mitään jos vauvalla on eri suunnitelmat, ikinä ei tiedä missä jamassa synnytyksestä ollaan molemmat, onko hän terve, nukutaanko myö ollenkaan ja riittääkö voimavarat edes miettimään töitä. Painin myös kahden pelon välillä, mitä jos menetän kaiken minkä eteen oon yrittäjänä tehny töitä viimeset viisi vuotta, ja mitä jos lapseni elämän alkuvaiheet menee miulta ohitse kun teen töitä. Nämä tietenkin on molemmat ääripäitä toisistaan ja väliin mahtuu paljon hyviäkin tasapainoja, loppuraskauden tuskissa sen muistaminen oli vaikeeta.
Täytyy myös myöntää että muiden reaktiot siihen että aion tehdä töitä oikeastaan heti, lisäsi sellasta epävarmuutta onko edes mahdollista onnistuneesti yhdistää nää asiat sillä tasolla ja niin nopeasti kun mitä miun tarvitsisi. Kohonneita kulmakarvoja ja huvittuneita ”odota vaan” katseita meinaan oli vastassa varsinkin sellaisilta joilla on omia lapsia. Tuli myös olo että miun luultiin ajattelevan vauvan kanssa olevan helppoa ja etten ymmärrä miten paljon kaikki tulee muuttumaan. Oikeastihan olin hyvinkin varautunut siihen että edessä tulee olemaan tosi vaikeet ajat, tsemppasin itseäni minkä kerkesin ja valmistelin töitä parhaani mukaan etukäteen. Mikon kanssa mietittiin yhdessä miten saadaan meidän arki pyörimään niin että hän pärjää alusta asti ilman miuta ruokinnat ja muut koska kyllähän se vaatii meiltä molemmilta paljon.
Sitten oli aika siirtyä tähän kauan odotettuun business mom eraan, otin läppärin ekan kerran esille synnärillä seuraavana päivänä N syntymästä ja vastailin sähköposteihin samalla kun tuijotin pienen pientä ihmettä siinä sairaalasängyssä. Tän myöntäminen arvelluttaa ettei tule kuva etten arvostanut noita ensimmäisiä hetkiä yhdessä, totuus on kuitenkin se että sairaalassa oli tosi tylsää ja kun nukkuvaa vauvaa on tuijottanut monta tuntia putkeen tarvitsin välillä jotain muutakin tekemistä. Joten tein niitä töitä aina välillä ja sitten siirryin taas tuijottamaan. Ja näin jatkoin päivittäin ja edelleenkin, tarkistan sähköpostit ja hoidan tarvittavat aina kun vauva on joko nukkumassa, Mikon seurassa tai nyt jo vähän vanhempana leikkimatolla touhuamassa. Joitain töitä teen myös vauvan kanssa, nimittäin koreografioiden tekeminen on nykyään hänellekin viihdettä! Mikäs sen kivempaa kun kuunnella musiikkia ja katsoa kun äiti toistaa samaa liikettä kunnes seuraava liike ilmestyy jatkoksi. Koreoiden tekeminen oli itseasiassa isoin kysymysmerkki töiden suhteen koska se vaatii oikeasti asiaan keskittymistä, tietynlaista mielentilaa ja luovuutta, eikä niistä yksinkertasesti tule mitään ilman edellä mainittuja. Mitä jos oon aivan uupunut kaikesta uudesta tai jos tulee jotain baby blueseja niin ei vaan ole realistista tuottaa materiaalia. Onneksi enimmäkseen on löytynyt hyviä hetkiä tähän ja sain kun sainkin kaikki kauden koreot valmiiksi. Nyt odotellaankin jo ensiviikon näytöstä missä näkee lopputuleman, jee!
Studiolle eli töihin konkreettisesti lähteminen on ollut oikeastaan yllättävän helppoa ihan alusta asti, enkä oo tähänkään päivään mennessä kokenut mitään eroahdistusta vauvasta, kyseessä kun kuitenkin on vain muutama tunti. Tehtiin ennen ensimmäistä valmennusta pari “testiä” että mie kävin kaupassa tai muualla ja Mikko jäi vauvan kanssa. N:n ollessa 11 päivän ikäinen oli ensimmäinen tunti minkä menin valmentamaan, kaikki meni hyvin kaikilla osapuolilla ja siitä jatkuikin tuo alunperin suunnittelemani kolme työiltaa viikossa. Huomaa kyllä että oon niin elementissäni töissä ja tykkään siitä älyttömästi, ensimmäisten viikkojen aikana saatoin kesken valmennuksen havahtua ajatukseen että hetkinen miullahan on nykyään vauva!! Sen verran kovasti uppoudun aina töihin ja nautin ihan täysillä siellä olemisesta. Valmennuksia teen tällä hetkellä kahtena iltana 3 tuntia ja yhtenä iltana 2 tuntia putkeen, siinä yleensä puolesta tunnista tuntiin menee lisäksi muissa hommissa studiolla ja salilla. Näiden lisäksi on nyt kauden lopun häämöttäessä tullut muutamia yksittäisiä tunteja lisää ja nekin on saatu aika ongelmitta onnistumaan. Vähän kyllä jännittää tulevan viikonlopun kisamatka mikä poikkeaa kahdesta aiemmasta siten, ettei N lähdekään mukaan! Ollaan vaan päiväreissu tanssijoiden kanssa poissa niin helpompi kaikin puolin jättää vauva kotiin, jolloin matkassa on vähemmän muuttujia ja päästään todennäkösemmin vauhikkaammin kotiinkin. Eiköhän tästäkin kuitenkin selvitä.
Ensimmäisen kuukauden ajan kotona töiden tekoon oli vaikeempi keskittyä kun olin tietysti niin herkillä vauvan kaikkiin äänähdyksiin ja kun tosiaan niitä päikkäreitä ei nukuttu niin aikakin oli kortilla. Nyt kun rutiinit on alkanut muodostua ja tähän uuteen arkeen on tottunut, sujuu muutkin työt tässä ohessa yllättävän hyvin. On pitänyt tietysti opetella optimoimaan ajankäyttö kaikilla tavoilla ja myös hyväksyä se, ettei kaikkiin itse asettamiin aikatavoitteisiin pääse kun koskaan ei tiedä millainen päivä vauvan kanssa on tulossa. Yksi hienoimmista jutuista mitä oon oppinut ymmärtämään tässä lyhyessä vauva-arki ja yrittäjyys kombossa onkin se, että mie oikeesti tiedän tekeväni parhaani ja siksi en voi itsekään vaatia iteltäni enempää. En oikeastaan koe myöskään huonoa omatuntoa siitä että käyn töissä, on nimittäin ollut miun mielenterveydelle tärkeetä käydä muistuttamassa itelleni, että kaiken uuden keskellä on tää asia mikä on tuttua, minkä osaan ja missä oon hyvä. Tällä hetkellä koen olevani vaan parempi äiti töiden ansiosta.