Ihana joululoma
Aaton aattona otettiin aamusta jo auto alle ja lähdettiin kohti mökkiä. Kissat ei oo matkustanu taas puoleen vuoteen joten vähän jännitti etukäteen minkälainen konsertti takapenkillä on, mutta selvittiin paremmin kun hyvin ja kerettiin matkalla hakea myös perinteiset joulusinapit anoppilasta. Perille saavuttua alkusäpinöiden (tavaroiden ja ruokien purkamisen, takan lämmityksen ja ruuanlaiton) jälkeen pysty huokasemaan syvään ja nauttia jo pelkästä ajatuksesta siitä että ollaan täällä rentoutumassa seuraavat neljä päivää.
Lempijutut lomassa oli päikkärit takan ääressä, yhteinen stressitön aika ja avanto. Uiminen ja avanto tuntuu nykyään olevan miulla vaan mökkijuttuja. Harvemmin tulee käytyä missään muualla luonnonvesissä, kun uimarannoillakaan ei juurikaan oman pihan myötä olla käyty kesäsin. Nytkin oli siis päästävä avantoon ennen saunaa ja siinä välissäkin pari kertaa pulahtamaan! En kyllä oo mikään zen siellä vedessä tai hengitä syvään kahta minuuttia, mutta silti tykkään siitä fiiliksestä mikä kroppaan tulee sieltä pois noustessa. Sit vielä kun ulkona oli niin nättiä, lumi oli tarttunut puihin ja ympärillä oli vain hiljaisuutta.
Vietettiin aika pelaillen lautapelejä, katsellen leffoja, syöden ja ulkoillen. Saatiin myös vieraita viimesille päiville kun miun sisko miehensä kanssa tuli yöksi! Tää oli kyllä kaikkinensa joulu miun makuun, rentoa oleskelua ilman hässäkkää tai liikaa järjestelyä. En yhtään tykkää edes sanasta “joulustressi”, siinä ei oo miusta mitään järkeä kun muutenkin arki on stressaavaa ja vähissä on mahdollisuudet nollata. Oon siis tullut johtopäätökseen että hyvin vietetty joulu on omalla kohdalla lepo edelle menemistä, en varmasti meinaan kadu kaikkia näitä aamulöhöilyjä, päiväunia ja vapaita iltoja kun palaan töihin!