Maaliskuun parhaat
Luen silloin tällöin muiden blogeja ja oon aina tykännyt postauksista missä listataan esim. menneen vuoden tai kuukauden parhaita asioita. Olen kuitenkin todella huono tekemään näitä sillä unohdan kuvata asioita ja varsinkin nykyään muisti on kun kultakalalla kaiken stressin vuoksi, joten en kehtaa kiusata itseäni suunnittelemalla vastaavia postauksia. Mutta ajattelin, että tämänhän voisi tehdä näin toistepäin! Eli kuun alussa listailisin asioita minkä olettaisin olevan parasta tulevan 28-31 päivän aikana. Tämänkin varmasti unohdan silloin tällöin mutta eipä tuo haittaa. Nyt varsinkin kun ajatuksia varjostaa uudet koronasuositukset, sulut ja kaiken sen vaikutus yritykseni toimintaan, talouteen ja tietenkin kaikkien terveyteen, on ihan kiva harhauttaa itseänikin miettimällä kivoja asioita.
1. Uudet valmennettavat
Miulle on siis tullut jonkun verran uusia personal trainer valmennettavia ja treeniohjelmien ostajia, ihanaa! Siis tykkään niin paljon tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa heidän oman terveytensä parissa ja olla apuna tuomaan hyviä juttuja muiden elämään. Ohjelmien suunnittelu ja optimointi on todella mielenkiintoista, jotenkin siinä innostuu aina uudelleen omastakin treenistä.
2. Star+
Oon vaan niin koukussa. En tiedä milloin pystyn irrottautumaan tuolta koska siellä on kaikki parhaat sarjat! Heti kun se aukesi alotin katsomaan criminal mindsia alusta, sen jälkeen listalla olisi brothers&sisters, täydelliset naiset, greyn anatomia ja olihan siellä muitakin hyviä. Leffoja vilkuilin pikaseen läpi ja löysin muutamia mitä haluan katsoa, ei kuitenkaan ollut kauheasti ainakaan uusia tai omia kestosuosikkeja. Mutta joo, katsottavaa riittää ja varmasti tiedän miten vapaa-aikani käytän tässä kuussa!
3. Uudet urheiluvaatteet
Nyt kun vietän 90% päivistäni urheiluvaatteissa olen antanut itselleni luvan päivittää vaatekaappia niiltä osin melko reippaasti. Tällä treeni- ja valmennustahdilla urheiluvaatteiden pesurytmi on aika kova ja etenkin hyviä trikoita ja urheilurintsikoita ei vaan voi olla liikaa. Kävin eilen hakemassa postista gymsharkin uusia vaatteita ja kyllä miussa edelleen pieni materialisti asustelee koska oon melko innoissani. Harmitti kyllä vähän että eniten odottamani trikoot oli liian läpinäkyvät, joten eikun palautukseen… Joskus tuli pidettyä myös sellaisetkin mistä tiesin etten voisi käyttää niitä treenatessa mutta en malttanut luopua kun oli niin hienot. Nyt onneksi olen vähän fiksumpi ja pidän vaan sellaiset mitkä oikeesti päätyy kovaan käyttöön!
4. Aamut ilman herätyskelloa
Aamut on alkanu olemaan taas päivän lempiaikaa, saan lähes joka aamu herätä ilman herätyskelloa ja parhaimmillaan aurinko kurkkii ikkunoista sisään ja kissat nukkuu sängyn päädyssä lattialla. Niin rauhallista. Nousen ylös kokoajan vaan virkeämpänä, avaan telkkarin ja noccon ja mietin mitäs tänään on ohjelmassa. Heräilen siis ilman kelloakin joskus kasin maita eli koko aamupäivä ei mene sängynpohjalla. Kuitenkin se, että aikataulut luon minä eikä ulkoinen asia on parasta just nyt.
5. Omien treenien eteneminen
Pikkuhiljaa oon alkanut totuttamaan lihaksia kuntosalitreeniin monen kuukauden tauon jälkeen. Aloitin maltillisesti 2-jakoisella ohjelmalla ja teen koko kropan molemmissa treeneissä. En ihan samoja painoja kehtaa tankoon vielä laittaa mutta melko samat sarjat menee kuin aiemminkin! Remontti piti yllättävänkin hyvin yllä voimatasoja, tuli roijattua remonttikamaa ympäriinsä niin pitkään että ilmeisesti samalla tuli treenattua. Sen lisäksi että tykkään käydä salilla, tarvitsen sen tukemaan tanssia. Mitä enemmän haastan itseäni ja kroppaani tanssisalissa, sitä enemmän kaipaan tukea ja voimaa etenkin keskikroppaan. Tästä on taas hyvä lähteä rakentamaan kestävää kroppaa ja entistä parempaa tanssijaa.
6. Vapaa-aika
Alan päässä vapaa-ajan makuun. Edelleen on jotenkin niin outoa pystyä olemaan kotona ja jaksaa tehdä normaaleja asioita, kuten pedata sänky ja laittaa astioita koneeseen (no joke, nää ei vaan onnistunut rempan aikaan enää). Nyt kun aurinkokin on alkanut pilkistelemään enemmän tuntuu kuin olisin enemmän elossa kuin koko loppu syksyn tai talven aikana. En malta odottaa että tulee tarpeeksi lämmin ja voin siirtyä tekemään toimistohommia ja kirjoittelemaan blogia terassin sohvalle, se ei kuitenkaan taida olla ajankohtaista vielä maaliskuussa. Mutta sisällä tai ulkona, aion nauttia ajasta ilman töitä yhtä paljon kun nautin ajasta töissä!
Nyt on aika pompata kuntosalille, avata asiakaspalvelu ja siivota tilat kuntoon. Tervetuloa treenille jos oot täällä päin!