Rehellinen teksti peloista yrittäjänä

Kun lähdin yrittäjäksi tai oikeastaan jo kun suunnittelin sitä, monet sanoivat että olen rohkea. Kuinka uskallan? Eikö pelota? Tietenkin pelotti ja nyt pelottaa vielä enemmän. Jos en olisi jo silloin tuntenut pelkoa en selvästikään olisi ymmärtänyt mitä kaikkea tarkoittaa siirtyä pois työpaikasta missä on kiinteät kuukausitulot, vaihtaa käytännössä alaa kokonaan, mennä pankkiin hakemaan laina ja ottaa kaikki riskit itselle. Vähättelemättä itseäni en kuitenkaan tiedä tekeekö se miusta erityisen rohkeeta että silti lähdin tähän, toivoisin että kaikki ottavat unelmiensa eteen tietoisia riskejä ja tekevät töitä niiden eteen. Ja että siihen kannustettaisiin ilman erityistä rohkeuden tarvetta. Olen luonteeltani aika toiveikas, uskon että asiat järjestyy ja joskus teen päätöksiä niin että laitan silmät kiinni ja pomppaan luottaen että elämä kantaa (kuulostaa tosi villiltä, oikeasti oon tosi nössö enkä konkreettisesti ikinä hyppäisi mistään mihinkään korkeanpaikan pelon vuoksi). Tähän mennessä asiat on oikeastaan mennytkin niin, aina kaikesta on selvitty ja niistä negatiivisistakin haasteista on tullut positiivisimpia muutoksia itsessäni. Isoin pelkoni nyt onkin varmaan se, että mitä jos tämä yritys on se ensimmäinen iso asia mistä ei noin vaan selvitäkkään mikäli koko homma kaatuu.

Tämä on varmasti todella ajankohtaista miun ja monen samassa tilanteessa olevan yrittäjän elämässä nyt kun eletään näin epävarmoja aikoja. Mutta kyllä ne pelot on tietyllä tapaa läsnä “normaalissakin” maailmantilanteessa. Yrittäjyys on aina riski, riippuu tietenkin alasta, yrityksen suuruudesta ja lähtötilanteesta kuinka suuri sellainen. Itse kun tähän lystiin lähdin mukaan, oli monta asiaa mitkä voisi heti lysäyttää koko homman. Ensinnäkin oma henkilökohtainen talous, miten käy kun säännöllinen kuukausipalkka tippuu pois ja milloinhan saan nostettua ensimmäisen palkan itselleni yritykseltä? Toinen oli tietenkin se, että mitä jos kukaan ei yksinkertaisesti halua ostaa meidän palveluita? Onko tää siisti ja hyvä juttu vain miun omassa päässä, kokeeko kukaan muu yritystäni tarpeelliseksi tällä alueella? Yksi isoimmista epävarmuustekijöistä oli myös se tulisiko tilojemme remontissa esille yllättäviä asioita, sellaisia mihin en yksinkertaisesti ole varautunut. Oikeastaan nämä edellä mainitut asiat on sellaisia mitkä pysyy mukana aivan varmasti koko yrittäjyyden ajan. Paitsi remonttikulut missä tietenkin tuli yllätyksiä.

Pelkään myös tietyllä tapaa sitä ettei yritykseni vastaa asiakkaiden toiveisiin. Olen alusta asti ajatellut että jokaiselle on oma paikka liikkua, niin kuin en minäkään muilta paikkakunnan saleilta löytänyt sitä itselleni on varmasti sellaisia jotka eivät minunkaan salilta sitä löydä. Tässä ei ole mitään pahaa ja tämä on yksi syy miksen ajattele muita tanssistudioita tai kuntosaleja kilpailijoina, ne ovat saman toimialan paikkoja missä tarjotaan vastaavia palveluita omalla tavallaan. Miulla on oma tapani, haluan että salini ja tanssistudioni heijastaa sitä positiivisuutta, avoimuutta, ymmärtäväisyyttä, rempseyttä ja motivaatiota kehittyä mitä itse kannan ja koen edustavani. Pikkusen onkin kerennyt myös selkeentymään se, etten ole ainut joka tälle alueelle on yritykseni palveluita kaivannut, sekä kuntosali että tanssistudio on saanut asiakkaita läheltä ja kaukaa, mistä oon niin iloinen! Tiedän kuitenkin että yritystä pitää kehittää ja hyviä asioita ylläpitää jatkuvasti, ei voi tuuduttautua siihen että näin olisi hyvä ajan loppuun saakka. Onneksi visioni tästä yrityksestä on jatkuvasti laajeneva ja motivoitunut, tiedän että tästä tulee timanttia. Ja jos ei jostain syystä kerkeä tulla, niin ei ainakaan miun yrittämisestä jää uupumaan.

Miusta tuntuu että on yleisesti sellainen ajatus, että jos yrittäjä ei pärjää, yritys menee konkurssiin tai joutuu hakemaan tukea ulkopuolelta, se on olisi epöonnistuminen. Tai ei välttämättä edes niin, että ulkopuoliset ajattelevat yrittäjän epäonnistuneen, vaan he olettavat että yrittäjä kokee sen niin. En samaistu tähän tai itse ole missään vaiheessa ajatellut että tämä olisi samalla jokin testi siitä olenko onnistunut elämässäni tai urallani. En koe, että siinä on ikinä mitään häpeällistä jos tilanteet muuttuvat epätoivotulla tavalla, tai ajattele että miun kuuluisi kävellä leuka rinnassa jos tää yritys jostain syystä ei kannatakkaan. Pelkäänkö konkurssia? Kyllä. Mutta en muiden mielipiteiden tai epäonnistumisen vuoksi, vaan koska haluan todella tehdä tätä työkseni, mielelläni eläkkeelle asti. Jokainen meistä kokee elämässään jotain vastoinkäymisiä, on se sitten avioero, irtisanominen, konkurssi, mikä vaan, niin ei se ole häpeällinen asia. Tai ainakaan siinä mielessä että ulkopuoliset saisivat kertoa että nyt kuuluu hävetä tai pitäisi kokonaan luovuttaa kyseisen asian äärellä. Jos halua ja motivaatiota on niin aina voi yrittää uudelleen, siksi rakastankin tätä quotea:

“Just because you didn’t win doesn’t mean you don’t know how to roar”.