Vappu & fiiliksIä juhlapyhistä
No nyt on taas yksi vuoden juhlituimmista pyhistä takana ja varmasti monilla menee vielä alkuviikkokin toipuessa! Miulla oli taas tosi rauhallinen vappu, perjantai oli työntäyteinen ja ilta sokeritäyteinen (munkkeja ja jäätelöö nam), lauantaina vietettiin aikaa ystävien kanssa syöden hyvää ruokaa ja pitkästä aikaa tuli juotua pari lasia kuohuvaa. Oli kivaa ja kun sunnuntaina heräsin pitkien yöunien jälkeen oli vielä ihanampaa että ei ollut oloja! Paitsi ehkä vähän ruokakrapula kaikesta syömisestä, hah. Eilen iltapäivästä palattiin taas kevyesti työn makuun kisaporukan treenien kanssa, vähän oli nihkeämpää omalta kohdalta mutta homma etenee kyllä. Kaiken kaikkiaan koko viikonloppu oli melko tavallinen, suurin poikkeavuus oli taas vaihteeksi tunne siitä että pitäisi tehdä jotain hienoa, hauskaa ja ikimuistoista, onhan nyt sentään vappu! Ehdottomasti ärsyttävin asia kaikissa vähänkään erityisemmissä päivissä vuosikalenterissamme.
Teinivuosina juurikin vappu, sekä juhannus ja vuoden vaihtuminen oli lemppareita, oli kiva suunnitella kavereiden kanssa menoja ja pukeutua hienosti. Silloin oli odottavan jännittynyt olo, jos vaikka mentäisiin uuteen paikkaan tai tavattaisiin uusia ihmisiä. Touhon aikaan sosiaaliset piirit laajeni paljon pienessä ajassa mikä lisäsi luonnollisesti mielenkiintoa lähteä johonkin mahdollisuuden tullen. Ai että niitä aikoja, olin kyllä melkoinen bilehile ja aina valmis uuteen seikkailuun. Sain paljon hauskoja muistoja ja edelleen saa hyvät naurut kaikista temmellyksistä, en näe tarvetta katua menneitä vaikka ne eivät vastaakaan sitä miten nykyään haluan elää. En varmasti olisi nyt tässä tekemässä kaikkea tätä jos en olisi nuorena antanut mennä huolehtimatta liikaa. Nyt on kuitenkin hyvä olla ihan perusjuttujen äärellä, oma asunto, avioliitto, yrittäjyys ja harrastukset antaa “jännitystä” elämään ihan riittävästi enkä oikein osaa kaivata menneitä aikoja. Todella harvoin tulee lähdettyä viihteelle, otettua edes paria tai muuten vaan extempore heitettyä elämää risaseks tekemällä tietoisesti kyseenalaisia valintoja. Eikä se haittaa kyllä yhtään.
Monet varmasti miettii että en osaa enää rentoutua, haluan pitää kiinni jostain itsekurista tai roolista minkä vuoksi en lähde mihinkään tai “pidä hauskaa”. Välillä jopa itse mietin että onko kyse oikeasti siitä etten halua päästää irti tilanteen hallinnasta. Mutta jos rehellisiä ollaan en enää pidä bilettämistä/rellestämistä niin hauskana, tai siis voihan se joskus olla virkistävää ja just se asia mikä saa nollattua arjen asioita mielestä. Pääsääntöisesti kuitenkin nykyään tylsistyn, en halua juoda koska en tykkää enää siitä humalan tunteesta ja oikeastaan vaan ärsyttää valmiiksi kun tietää miten surkea seuraava päivä on verrattuna siihen mitä se voisi olla. Arvostan ja rakastan niin paljon miun nykyistä elämäntilannetta, arkea ja asioita mitä saan tehdä etten halua uhrata päiviä makaamalla krapulassa. Mutta alkoholin käyttö on vain yksi syy miksi juhlapyhät ei enää niin nappaa, isoin syy on se että ahdistun tosi helposti kaikesta hössötyksestä. Ahdistun paljosta ihmismäärästä, odotuksista ja ennen kaikkea muodollisuuksista, asioista mitkä on sopimatta sovittu että ne menevät tietyllä tavalla ja vaikka ollaan tutussa turvallisessa porukassa on sellainen fiilis ettei voi tehdä asioita niin kuin kaikki ehkä mieluummin haluisi koska… en edes tiedä miksi. Okei harvemmin vapussa on muodollisuuksia, mutta odotuksia kylläkin.
Ennen kun ajattelette että vihaan kaikkea hauskaa niin kyllä nautin juhlista; häistä, valmistujaisista, mökkiviikonlopuista, juhlista ystävien ja perheen kanssa. Sellaisista missä saa olla oma ittensä rakkaiden ihmisten kanssa ja asiat etenee omalla painollaan halusta juhlistaa jotain tärkeää hetkeä ja ihmistä. Eikä niin että täytyy olla pakolla juhlafiilis, halu seurustella ihmisten kanssa ja käyttäytyä jollain tapaan vaan koska päivämäärä on joku tietty. Oon huomannut kyseenalastavani esimerkiksi joulun ja pääsiäisen perinteitä aika paljon (enkä siis halua vähätellä niiden arvoa uskonnollisesta näkökulmasta), koska on ole koskaan lapsenakaan ymmärtänyt miksi pääsiäisenä on pakko pukeutua ja virpoa tutut läpi tai miksi ihmeessä on ollut pakko istua pukin polvelle ja laulaa lauluja joista ei tykkää. Tietysti nyt aikuisena saan itse päättää mitä laulan eikä kukaan voi enää painostaa osallistumaan joihinkin rituaaleihin (en löydä parempaa sanaa), mutta kyllä miuta edelleen ahdistaa se että pitää teeskennellä innostusta joulupukista ja tuputtaa joitain asioita itselle tai toisille “koska perinne”. Koenko että nuo asiat on oikeasti tarpeellisia? Ja haluanko vaikka omalle lapselle opettaa noita asioita tulevaisuudessa? En välttämättä. Eikä se tarkoita että haluaisin riistää lapseltani jotain lapsuuden isoja hetkiä tai että kaikista näistä tulisi luopua, haluaisin vain että olisi yleisemmin hyväksyttyä tehdä nämäkin asiat ihan omalla tavalla uudistaen tai jopa jättäen väliin perinteitä ilman että sitä halveksutaan tai käännetään päälaelleen. Asioista voi kertoa jälkeläisille jatkaen tietämystä erilaisista tavoista viettää juhlapyhiä ilman että pakotetaan ne sopiviksi itselle tai perheelle.
Huomaa että juhlapyhät triggeröi jotain miussa koska jo kirjottaessa tätä postausta koin niitä poikkeavuuden, riittämättömyyden, yksinäisyyden (ymmärtääköhän kukaan miuta), ahdistuksen ja ärsytyksen tunteita mitä koen nykyään lähes aina kun vietetään jotain näitä yhteiskunnallisesti spessuja päiviä. Ja varmasti nämä osittain syntyy vain siksi että luulen ulkopuolisilla olevan ajatuksia ja odotuksia miuta kohtaan, mutta jostainhan sekin luulo on toisaalta tullut. Mutta joo, vapaapäivät on ihania ja ihmiset kaipaa irtautumista arjesta joten on noissa juhlapyhissä paljon hyvääkin. Maanantaitsempit täältä ja ensi kertaan!
