Syksyn kuulumisia

Moikkamoi! Hiljasta pidellyt kaksi ja puoli kuukautta täällä blogin puolella, ei vaan oo ollut riittävästi aikaa miettiä tekstejä tai oikeastaan mitään “ylimääräistä”. Kesällä aika meni turhan hitaasti etenki töissä kun salilla oli hiljaisempaa ja tanssitunteja oli vain kolmena päivänä viikossa. Muutamia kivoja kohokohtia kuitenkin oli, nimittäin miniloma pääkaupunkiseudulle ja Haikon kartanossa, ystävien häät, siskojen ja siskonlapsien näkeminen, ystävien kanssa treffaaminen ja kyllä mie tykkäsin auringossakin maata! Odotin kuitenkin tätä syksyä tosi paljon, osittain töiden vuoksi mutta myös koska halusin jo päästä kisalavoille sekä alottamaan niiden jälkeen treenikauden uusilla koreoilla. Hassua miten ajatukset on muuttunut kun aiemmin perusarki kuulosti niin tylsältä, nykyään miusta se on parasta. Ihanaa että on lokakuu! Vaikka oonkin nyt pienessä flunssassa kotona (ekaan kertaan puoleentoista vuoteen iski mikään pöpö), on kiva kun ulkona on raikas viileä ilma, ihmiset liikkuu jo normaalimmin ja tuntuu että on yleisesti ottaen aika hyvä pöhinä kaikkeen. Miulla on ollut ihan jäätävä motivaatio treenata kisojen jälkeen ja oli vaikeeta pitää kevennetty viikko että keho palautuu, tosin huomasin kyllä kuinka tarpeeseen se tuli. Nyt harmittaa vähän kun pääsin vasta maanantaina aloittamaan salitreenit taas niin tuli tää pakkotauko. Onneksi oireet on alun alkean ollu lievät ja keskittyny pelkästään poskionteloihin kerääntyneeseen räkään ja tänään sekin on helpottanu joten kohta oon takasin kiinni elämässä.

Kerroin aikaisemmin instagramin puolella että rupesin pitämään treeni- ja valmennuspäiväkirjaa jotta pysyn paremmin perässä kaikesta mitä on tehty ja mitä ois hyvä tehdä seuraavaksi. Se on kyllä ollut tosi antoisaa ja hitsin hyvä idea! Oon todella huono päiväkirjan pitäjä yleisesti ottaen ja paperikalenterinkin täyttäminen aina jää parin kuukauden jälkeen, mutta tää on jotenkin erilaista. Etenki tuo valmentamispuolen ajatusten kasaaminen paperille on tuonut johdonmukaisuutta ja vähentänyt unohtelua koreoiden ja laskutusten, vaikka en edes kirjoita sarjoja sinne ylös sen koommin kuin biisin nimen mihin milloinkin tanssitaan. Omien treenien ylöskirjaaminen jatkuvasti on vähän tylsempää hommaa enkä koe niin tarpeelliseksi koska muistan ne tosi hyvin muutenkin. Toisaalta ainakin se muistuttaa lisäämään painoja aina kun tuntuu liian helpolta homma (en kyl muista millo ois tuntunu niin helpolta). Aion ehdottomasti jatkaa tätä tapaa ja viimeistään vuoden lopulla käydä läpi nämä aiemmat kuukaudet.

IMG_9009.JPG

Töissä on ollut syksyn mittaan kaikkea kivaa uutta, normaalien valmennusten lisäksi miulla alkoi kaksi pienryhmää uimareita fysiikkavalmennuksen parissa ja isompi porukka luistelijoita tanssistudiolla oman lajin oheistreeninä. Antoisaa tutustua muiden kuin oman lajin treeniin ja siihen minkälainen oheisharjoittelu auttaa kehittymään missäkin lajissa. Näiden lisäksi oon saanut tehdä kuntosaliohjelmia ja aloittanut uuden pt asiakkaan kanssa valmennusjakson loppuvuodelle! Tilattiin myös kuntosalille lisävarusteita enkä malta oottaa että ne saapuu perille. Tanssistudiolla ollaan alettu valmistautumaan loppuvuoden ja kevään kisoihin, sunnuntait on nykyään melkosia rutistuksia kun tehdään ja hiotaan tanssia toisen perään vaihtuvalle tanssijaporukalle. Vaikka onhan se ressaavaa mut samalla saan vaan lisää energiaa ja motivaatiota jokaisesta noista päivistä! Onneks kohta on sunnuntai.

Nyt jatkan viimesen Star Warsin katsomista ja palailen tänne seuraavan kerran toivepostauksella!

Edellinen
Edellinen

Henkinen valmentaminen

Seuraava
Seuraava

Meidän hääpäivä