Kesä best
Enpähän muista millon oisin viimeeks ollu näin lomassa kiinni jo kesäkuun aikana, vaikka periaatteessa töitäkin on ollut joka viikko jossain määrin. Ihan varmasti suuri tekijä on se, että Mikkokin on lomaillu monta viikkoa ja ollaan päästy tekemään yhessä enemmän juttuja ihan loppukeväästä asti. Tää yhteisen vapaa-ajan määrä on täysin poikkeuksellista herkkua meiän työaikojen vuoksi, viimeeksi yli kuusi vuotta sitten ollaan oltu näin paljon samaa aikaa kotona, hui! Yritetään myös ihan tosissaan ottaa ilo irti tästä ajasta, nimittäin kesän jälkeen ollaan käytetty meiän molempien kaikki vanhempainvapaapäivät mikä tietää tän vauvaaikakauden loppua mein perheessä. Syksy tuntuu ajatuksena vähän vieraalta ja pelottavalta kun arki muuttuu miun lisääntyvien työtuntien ja N:n päiväkodin alkamisen myötä. Nyt en kuitenkaan halua liikaa miettiä sitä, vaan keskittyä tähän ihanaan kesään. Tässä vähän meiän kesäkuun tunnelmia! <3
Ollaan tallailtu ympäriinsä naapuruston katuja, N kerää kiviä ja päättää tahdin, mie yritän vähän katsoa suuntaa ja reittivalintoja. Ollaan myös laitettu mein pihaa kuntoon pikkuhiljaa nyt kun maalausurakka on ollu tovin valmiina.
Vietettiin juhannusaatto kotona kaveriperheen kanssa, oli ihanaa ku lapset viipotti menemään ja päästiin ottaa ilo irti meiä terassista, Ja vitsi miten hyvä sää sattu!
Aloitettiin mökkeily missä viihyttiin pitkälle tätä viikkoa. Nyt oli sellanen mökkireisssu mistä oon haaveillut N:n kanssa ja toimi myös korjaavana kokemuksena viime vuotisesta.
Ollaan käyty ulkolounaalla kasinolla, puutarhalla ruokkimassa pupuja, parturissa leikkauttamassa pojille kesäfledat, markkinoilla ihmettelemässä ihmismääriä ja mie kävin myös siellä ihanassa kukkaseppelepajassa missä pääsin taas astetta syvemmälle valloillaan olevaan kukkamaniaan.
Kesä ole vielä pitkään täällä kiitos!